
Sarjakuvapajassa tehdään sarjakuvaa. Tarkoitus on tutustua sarjakuvan tekoprosessiin alusta aivan loppuun saakka ja pajan aikana tehdäänkin yhdessä sarjakuvalehti, joka julkaistaan Nuotta-lehdessä.
Sarjakuvapaja soveltuu kaikille sarjakuvantekemisestä kiinnostuneille. Aikaisempaa kokemusta ei siis tarvita, mutta pelkkiin perusasioihin ei jäädä, eli myös pidemmälle edenneille paja tarjoaa varmasti jotakin. Aloitteleville paja siis tarjoaa perustiedot sarjakuvan tekemisestä ja pidemmälle ehtineet voivat saada vastauksia kysymyksiinsä, ohjausta ja kokemusta sarjakuvan tuottamisesta painokuntoon. Pajassa tutustutaan sarjakuvan tekemisen eri prosesseihin alusta loppuun ja erilaisiin välineisiin ja tekniikoihin. Jonkin verran käydään läpi myös nykysarjakuvan tilaa, jolloin saadaan kuva siitä, millaista sarjakuvaa eri puolilla maailmaa tehdään. Osallistujan oma tyyli- tai sarjakuvamaku ei siis ole este, vaan vaihtelu on vain plussaa. Siispä teetpä sitten mangaa, BD:ä, pilapiirroksia, supersankareita tai jotakin ihan muuta, niin mukaan vain.
Pajaan kannattaa ottaa mukaan omat lempivälineet. Paikalla on kyllä jonkin verran kyniä ja muita piirustustarvikkeita, mutta määrä ei ole välttämättä kovin vaihteleva. Ennen pajaa voi miettiä jo valmiiksi ideoita sarjakuville. Mukaan voi myös ottaa aikaisemmin tehtyjä tuotoksia, jos niistä haluaa arvioita ja kommentteja.
| Veli Loponen on helsinkiläinen sarjakuvantekijä ja pastori. Sarjakuvia hänen on tullut tehtyä pienestä pitäen ja julkaistuksi astikin niitä on valmistunut jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Julkaistuja töitä on monenmoisia niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Sarjakuvan suhteen Veli on melko kaikkiruokainen, vaikka oma tyyli onkin länsimainen. | ![]() |

